21.3.2015

LUHTISENPUISTO JA SANANEN LASTEN TAKEISTA

Olemme varovaisesti aloittaneet viikonloppupuistoilun jälleen. Eräänä sunnuntaina sanoin esikoiselle, että tänään mennään puistoon ja vastaukseksi hän nousi salamana leikeistään ja huusi: "Jee! On kesä!" Harmiksensa jouduin kyllä kertomaan, että vielä ei ole kesä. Mutta pelkkä puistokin ilahdutti - koko perhettä!

Seuraava teksti ei, niin kuin olettaa saattaa, ole maaliskuulta... 


8.9.2014

Luhtisenpuistosta tuli lasten lempipuisto erittäin nopeasti. En tiedä mikä siinä miellyttää, mutta aikuiset eivät ihan niin riemuissaan ole varjon puuttumisen vuoksi. Tänne puistoon olemme varjottomuudesta huolimatta päätyneet kesän aikana useamman kerran. Eikä tälläkään kertaa lapsia paikalle tarvinnut suostutella!

Ja sitten takkihehkutusta: Polarn o. pyretin windfleecet. Tarvitseeko sanoa enemmän? Ihan huippuhyvät takit näin syksyyn!



Olisikohan minunkin aika löytää itselleni kengät? Tennareita olen kiikaroinut, mutta täydellisiä ei vain ole vielä osunut näkökenttään...

Nyt pyykkihommiin. Kivaa lauantai-iltaa ystävät!


- Lyyti

---
muokkaus 30.7.2015
linkkilisäys "Luhtisenpuistosta"